27.02.2025

Eläköityvä Birgitta Hatt on ollut mukana Aholan kasvussa ja kehityksessä yli 16 vuotta

Kun henkilöstöpäällikkö Birgitta Hatt aloitti uransa Aholalla yli 16 vuotta sitten, yrityksen toiminta oli hyvin dynaamista ja operatiivista, ajoittain hektistäkin. Ahola Groupista on kasvanut laaja kansainvälinen konserni, jonka toiminta nojaa vahvoihin prosesseihin, kestävään kehitykseen ja ihmisläheiseen yrityskulttuuriin.

 

Birgitta Hatt

 

 

Tämän kehityskaaren seuraaminen on ollut Birgitalle erityisen mielekästä: “Ahola on kasvanut vahvojen prosessien organisaatioksi, jossa hallitaan laajoja kokonaisuuksia – laatu- ja ympäristönäkökulmaa unohtamatta.”

 

Kehitys näkyy myös alhaisena henkilöstövaihtuvuutena ja lämpimänä yrityskulttuurina, jonka arvot näkyvät jokapäiväisessä työssä. “Aholalla on lämminhenkinen ilmapiiri, jonka tuntee heti, kun astuu sisään. Välittäminen lähtee omistajista ja ulottuu koko organisaatioon.”

 

Toiminta perustuu Ahola Way –toimintamalliin, joka ohjeistaa kaikkia aholalaisia työssään. Malli pohjautuu jo 1990-luvulla Hans Aholan kehittämään työkirjaan ja toimii edelleen yrityksen johtamisen kulmakivenä.

 

Birgitta arvostaa erityisesti yrityksen sitoutumista henkilöstön kehittämiseen. “Aholalla jokaisella on mahdollisuus kehittyä, jos halua ja motivaatiota löytyy. Työntekijät voivat ottaa vastuuta ja muokata rooliaan oman osaamisensa ja mielenkiintonsa mukaan”, hän toteaa. Birgitta itse on oiva esimerkki tästä; hänen tehtävänsä Aholalla ovat rakentuneet monipuolisista rooleista ja jatkuvasta uuden oppimisesta.

 

Ensimmäiset pari vuotta Birgitta toimi laatukoordinaattorina, mikä loi pohjan hänen seuraavalle tehtävälleen laatupäällikkönä, jossa hän syventyi laatu-, ympäristö- ja työturvallisuusasioihin erityisesti sertifiointien valmistelussa. “Opin paljon uutta ja sain mahdollisuuden tehdä tiivistä yhteistyötä myynnin kanssa. Myynnin esikyselyt ja sopimusten valmistelu kuuluivat myös keskeisesti työtehtäviini”, Birgitta kertoo.

 

Laatupäällikön tehtävien ohella Birgitta otti hoitaakseen myös henkilöstösihteerin ja johdon assistentin tehtäviä. Kun henkilöstötiimissä syntyi tarve HR-päällikölle, Birgitta osoitti mielenkiintoa tehtävää kohtaan ja hänet valittiin virallisesti HR-päälliköksi vuonna 2018.

 

Birgitan työ Aholalla on ollut paljon muutakin kuin HR-johtamista. Laatutaustansa ansiosta hän on ollut mukana kehittämässä konsernin sisäisiä auditointeja ja vastuullisuusohjelmia.

 

Eläkkeelle jäädessään Birgitta kantaa mukanaan arvokkaita oppejaan: “On tärkeää tuntea omat vahvuutensa ja mielenkiinnon kohteensa. Kun oikea henkilö on oikeassa paikassa, sekä henkilöstö että yritys menestyvät.” Hän haluaa myös kiittää kaikkia asiakkaita ja kollegoita vuosien yhteistyöstä: “Kaikkea hyvää tulevaan – on ollut ilo olla osa tätä matkaa.”